Nyt on mennyt tasan puolivuotta, kun meidän pihaan hurruutteli iso valkoinen pakettiauto, jonka perässä oli valkoinen traileri ja sieltä kuului hevosen hirnuntaa ja potkimistakin.
Sydämmeni hyppäsi korkealle, ennen kuin ei ollut hevosta edes pihassa käytetty ja yhtäkkiä saimme ylläpitoon hevosen.
Tästä hevosesta, olimme kuulleet vasta viikko sitten, 7.12.2012, kun sen omistaja soitti ja ehdotti ylläpitoon lv-tamma dilbaa. Heti ensimmäisenä lupauduimme, välittämättä paljoa, mitä vanhemmat sanoisivat. Luvat kuitenkin periaatteessa saimme.
Nimi unohtui jo samana iltana kun omistaja soitti, mutta seuraavana päivänä, kun soitimme, niin sen jälkeen nimi on pysynyt muistissa.
Okei. Mennään päivään 14.12.2012.
Auto pysähtyi tallin eteen ja autosta tuli kaksi miestä ja nainen. He tervehtivät minua ja Ainia ja mehän oltiin ihan shokissa, ainakin minä. Oltiin oltu sillä viikolla pari päivää pois koulustakin..
Sitten koitti jännittävin hetki, kun trailerin ihmisten ovi aukaistiin ja saimme antaa pelottavan näköiselle tammalle leipää ja rapsutuksia.
Kohta dilbukka sitten peruutettiin pois ja katsoin kaukana että ''kauhee ku se on iso''. Isolta se vain näytti, 155cm kun vain on.
Omistaja talutti dilban sekamelskaan talliimme, jossa hädin tuskin näki eteenpäin, kun rojua oli niin paljon.
Tamma oli karsinassa ja omistaja selosti, mitä sille pitää tehdä. Varsasta juuri vieroitetulla tammalla oli paljon maitoa utaressaan ja omistaja näytti, miten sitä piti lypsää. Dilba potki seiniä, hirnui ja tuijotti suurilla silmillään karsinan nurkasta.
Kohta koitti se hetki, että omistaja lähti ja jäimme pari tyyppiä katsomaan tammaa. Sitten jätimmekin tunniksi sen yksin rauhoittumaan.
Ekan kerran ulkona käytimme samana iltana. Ulos kun veimme, tamma hyppi pystyyn ja yritti potkia. Ensimmäisenä tuli mieleen, että hullun hevosen kyllä olemme ottaneet.
Aini talutti dilbaa tarhassa ja se säikky kaikkee ja sai ihme hyppykohtauksia.
Illalla kun yritimme lypsää, niin se potki mielettömän paljon ja aika kauan piti yrittää, että saatiin sitten utareet tyhjiksi.
Seuraavana aamuna jouduin menemään yksin talliin, ensimmäistä kertaa aamutalliin, ensimmäistä kertaa omassa pihassa.Aini ei päässy talliin, ku sen piti mennä monttukoululle viikonlopputalliin.
Tallissa odotti hevonen vailla ruokaa. Annoin sille kauraa ja heinää. Yritin viedä ulos, mutta en sitte uskaltanu. Pelkäsin. En tiiä miks.. olin urpo. mut dilba säntäili niin paljon.
Aini tuli kavereidensa kanssa päivällä ja vietiin hepo ulos tarhaan. Tamma juoksenteli ja hirnahteli.
Samana iltana aateltiin ratsastaa dilballa. Omistaja sanoi että sillä voi ratsastaa ja hyppiä esteitäkin. Meillähän ei mitään tarvikkeita ollu, ku mukana tuli vaan loimi, päitset ja kuolaimet.
Milja urhoollisesti hyppäsi selkään ensimmäisenä. Heppaa talutettiin, koska ei olisi edes halunnut päästää kyytiin ketään.
Minä menin seuraavana kyytiin ja ratsastin talutuksessa pari kierrosta. Se tuntu ihanalta. Aivan liian ihanalta, vaikka pelkäsin hevosta paljon. Edelleenkään en tiiä miks.
Päivät kuluivat. Joka päivä pari kierrosta kentällä talutusratsastusta. Kokeiltiin ravia. Aluksi hirveen hankala istua lämppärin ravissa ilman satulaa.
Dilba oli ollu vissiin pari kolme päivää ja kokeilin ratsastaa ilman talutusta. Milja otti riimun päitsistä irti, meillä oli jo suitset eräältä työntekijältä lainassa. Kun ei taluttajaa ollu, dilba alkoi
hyppimään ja
peruuttelemaan ja huutelin että ''äkkiä takasi se riimunnaru kiinni!!''
Eka se ei meinannu saaha, mut onneksi lopulta sai ja jatkettiin taluttelemista.
Hiljattain alettiin kokeilemaan ilman talutusta ja lopulta se onnistukin hienosti. Dilban kyydissä uskalsi jo ravatakkin ilman juoksijaaa vieressä.
Laukkaakin kokeiltiin, mutta todettiin, ettei se edes osaa nostoja.
Ensin mentiin yksin tarhassa, sitten jopa kentällä, joka tehtiin pellolle.
Ratsastus helpottui huomattavasti, kun tammikuun lopulla saatiin hankittua satula prinsessalle.
Ekalla kerralla vähän veteli pukkeja ja kaikkee, mutta pystyi työstämään paremmin sieltä.
Aika pian kokeiltiin ekat hypytkin dilballa, paljon oli kieltäytymisiä, mutta oli siinä pari hyppyäkin.
Vaikka kuinka inhosin hevosta ensimmäisen kuukauden,
päätimme ostaa hevosen helmikuun toinen päivä, kun alkoi meillä jo sujua paremmin. Dilba maksoi todella vähän ja jos sitä ei olisi ostettu se olisi mennyt teuraaksi. Ensimmäisen kuukauden aikana olimme kyllä valmiita luopumaan hevosesta, kun oli hankalaa kaikissa asioissa,
mutta silti ostimme ja siinä teimme maailman ihanimman päätöksen!
Hevonen oli meidän omistuksissa siis helmikuun alussa.
Ratsastuksessa edistyimme paljon, sillä 10 helmikuuta olin yksin ratsastamassa ja hyppäsin esteitä. Esteen jälkeen tamma laukkasi ja annoin laukan aikana kokoajan laukkapohkeita ja sanoin
''laukka'' . Sitten se oppi siihen.
Kohta se osasikin jo mainiosti laukkapohkeet ja aloimme työstämään taivutuksilla. Se olikin paljon isompi juttu.
Henna Kettukangas piti tunnin maaliskuun alussa meille ja saimme ohjeita taivutteluun. Sitten se alkoi onnistumaan paremmin. Taivuteltiin maastakäsin ja selästä. Ja lopulta laukka kumpaankin suuntaan toimi paljon paremmin!<3
Hyppyjäkin harjoiteltiin. Eka ennätys oli 30cm, sitten 40cm, sitten 50cm, sitten 74cm ja nyt 80cm. Mahtavasti esteillä ponkasee eteenpäin ja uskon että paremminkin vielä joskus.
Nyt on sitten mennyt puolivuotta ja nuin huimasti on tapahtunut kaikkee! Viimeiset puolivuotta on ollu mulle maailman ihaninta aikaa ja sitä en tuu koskaan unohtamaan! Tiedän, että dilba kehittyy vielä paljon, vaikka jotkut sanovatkin että näin vanhaa ei saa mitenkään koulutettua..
En jaksanu isontaa kuvia, ku mun koneella se on niin haastava juttu! ;D Vieläkö noin paljo noita!
